Avainsana: perusteet

Turvalaitteiden perusteet: alussa oli rata, juna ja kuski

Jotta ymmärretään miksi rautatiet nykyään ovat täynnä digitaalitekniikkaa, pitää hetkeksi palata perusasioihin. Eli mitä isoilla rautateillä tehdään, jotta monta junaa voi ajaa turvallisesti samalla radalla törmäämättä toisiinsa. Junan ajaminen poikkeaa olennaisesti auton ajamisesta. Auto on junaan verrattuna suhteellisen pieni ja

Merkitty: ,

Liikuttavaa sähköä

Pienoisrautatien, oli se minkä kokoinen tahansa, tekee mielenkiintoiseksi junien liike. Jotta syntyy liikettä, tarvitaan energiaa. Sen aikaansaamiseen on moniakin tapoja. Yksinkertaisimmillaan junaa voidaan liikuttaa työntämällä – monen harrastus lienee saanut alkunsa työnnettävistä puujunista. Kuitenkin on mukavampaa ja realistisempaa, jos juna kulkee omin

Merkitty: , , , , , , , , ,

Alusta liikkeelle

Digiradat haluaa varmistaa, että perusteet ovat hyvin hallinnassa ennen kuin noustaan korkeammille tasoille. Siksi on julkaistu sivu, jossa niitä perusteita käsitellään tyvestä puuhun.

Merkitty: ,
Top
Show Buttons
Hide Buttons